Teoksia
Janne Flinck

ITSETUHOISUUS

8.5. - 31.5.2009



Itsetuhoisuus-näyttely on jatko-osa edeltävälle näyttelylle ”Katseen voima” (mielenmurtuma kasvoilla). Edellisen näyttelyn jälkeen olen jäljittelyn sijaan alkanut maalaamaan tauluja omasta mielikuvituksestani. Maalaukset pohjautuvat kuitenkin vakavaan ja realistiseen aiheeseen, sisältäen osaksi äärimmäisiä ja hyvin epätodennäköisiä, mutta mahdollisia, kohtaloita. Uusimmat taulut tarjoavat enemmän viestejä, symboliikkaa ja ärsykkeitä, ja suuremmat mahdollisuudet itsensä tutkimiselle. Taulujen sisällön jätän katsojien oman tulkinnan varaan, koska jokainen näkee ne eri silmin. Sen vuoksi tauluja ei ole edes nimetty. Näyttely onkin hyvä tilaisuus minulle tutkia katselijoiden ihmismieltä. Täten kaikki, jotka tulevat, kommentoivat ja reagoivat, tulevat kirjaimellisesti osaksi näyttelyä. Tauluni ovat kuin peilejä katsojan ajatumaailmasta.

Näyttelyssä on mukana myös muutama vanhempi taulu, jotka uusien töiden sekaan sijoitettuna, saavat uuden merkityksen. Taulut heijastavat toinen toisiaan, voidaan puhua taulujen keskenäisestä kommunikoinnista.
Kuten edellisessäkin näyttelyssä, nykyisen näyttelyn hahmoina ovat pääasiassa nuoret naiset. Taustalla hahmojen valintaan on naisten tunteiden ilmaisu ja herkkyys. Taiteellisesta periaatteesta johtuen, en välttele mitään aihetta. Minulle mikään ei ole tabu, kun vielä tavoitteeni on valistava shokkitaide, niin ei aiheita tarvitse kaukaa tästä maailmasta etsiä.

On kuitenkin tiedostettava, että tämä ei ole kirjaimellisesti otettava näyttely. Tarkoitus on kuitenkin, saada ihmiset miettimään tätä ilmiötä, eikä sulkemaan sitä tabuksi, koska varsinkin viiltely on lisääntyvä ilmiö,nuorten tyttöjen keskuudessa. Itsemurha-ajatukset on yleisiä jo nuorilla. Noin 20-25% yläasteikäisitä tytöistä on harkinnut itsemurhaa. 15–24-vuotiaiden tyttöjen itsemurhakuolleisuus on Suomessa WHO:n mukaan toiseksi korkein korkein maailmassa. Vuonna 2006 suomessa tapahtui 1062 itsemurhaa. Suomessa itsemurhia tehdään tilastollisesti eniten toukokuussa, joten näyttely on ajankohtainen.

Viiltelyyn syy on usein ahdistus, epätoivo, paremman olon etsintä, sekä avunhuuto suurenpiin ongelmiin. Viiltelyä ei opita matkimalla, vaan se tapahtuu "luonnostaan". Valistuksen tulee mielestäni olla rehellistä eikä mustavalkoista. Sen vuoksi haluan kertoa, että viiltely auttaa nopeasti ja hetkellisesti, mutta riskit, toleranssi ja riippuvuus lisääntyvät jokaisella viiltelykerralla. Meidän sukupolven on puhuttava tästä avoimesti, emmekä saa leimata, varsinkin kun kyse on näin yleisestä ongelmasta, emme halua kenenkään kärsiä ja kuolla yksin, vain siksi että ei uskalleta puhua kenellekkään, avun hakeminen ei ole häpeällistä. Mielestäni on tärkeää, että itsetuhoisuudesta puhutaan avoimesti. Ongelma on yleinen, eikä meistä kukaan ole niin terve, että omaisi oikeuden leimata toisia. Leimaantumisen pelko voi johtaa, eristymiseen, vaikeuttaa avun saamista ja paranemista. Avun saaminen ajoissa voi pelastaa monia ihmishenkiä.

Näyttely ei sovellu lapsille.

 





Tervetuloa näyttelyyn.
Mutta käykää toki katsomassa paikan päällä!

Sivustoihin liittyvät oikaisut/korjaukset tapahtuu täältä: digitipi@gmail.com

Etusivulle