VALOKUVIA

 Martti Jämsä

”Kesä”

 2.6 – 4.7.2004

 Valo on läheinen elementti ammattikuvaaja Martti Jämsälle (s. 1959 Jokioinen). Näyttelyn pohjana on Jämsän projekti ”Kesä – Summertime” josta julkaistu kuvateos on saanut kunniamaininnan Vuoden huiput 2003 – kilpailussa. Martti Jämsä on viime vuoden Foto Finlandia loppukilpailun finalisti. Martti Jämsän näyttely kuljettaa katsojaa läpi lapsuuden kesämuistojen – kukapa ei muistelisi unia pirtin vedettävässä puusohvassa. Jämsän tyyli on pelkistetty: yksinäinen aurinkotuoli ei olekaan tyhjä vaan siinä huomaa pienen pojan varjon. Lapsi on Jämsän näkijä ja kokija. Kuvien ajattomuus johdattaa katsojan jonnekin historiaan – 1900 - luvun puoliväliin ja omien vanhempien nuoruuteen. Monessa kuvassa vesi symbolisoi aloittelevan maailmantarkastelijan yksinäisyyttä ja ympäröivän laajuutta. Kun Jämsän pikkupoika tasapainoilee järvellä kiven päällä, tulee mieleen että tästähän se kaikki alkoi – yhä tasapainoilemme, mutta arkisten aikuisten asioiden kanssa – onko mikään muuttunut? Valokuvien aiheet on kuvattu Haapamäen ja Keuruun maisemissa.
-------------------------------------------------------------------------------------------

Martti Jämsä
Vesakkotie 3 B 87
00630 HELSINKI

P. 040 777 2881

-------------------------------------------------------------------------------------------

Astu sisään näyttelyyn

Alkuun

Edellinen