Maalauksia

Jouko K. Alapartanen

”No name”

10.-24.12.2005

Kuvataiteilija Jouko K Alapartanen (s. -70) on Joulukuiden vakiovieras Varjo Galleriassa (Ks. www.varjogalleria.com/näyttelyt). 
Syyskuussa -05 hänellä oli taidenäyttely Tukholmalaisessa Suomi-Galleriassa. Tukholman näyttelyn maalaukset ovat esillä Varjo Galleriassa täydennettynä uusilla teoksilla Joulukuun ajan.

Kivun kasvot

Yhdysvaltain ulkoministeri Gondoleezza Rice ilmoitti mennä viikolla hilpeästi etteivät amerikkalaiset enää kiduta vankeja ulkomailla. Kaikkia Liisa ei välttämättä vakuuttanut, eikä moni valtio ole viitsinyt moisia vakuuksia edes antaa. 
Jouko Alapartaseen vaikutti Anna Politkovskajan kirja ”Toinen Tšetšenian sota” yöllisine pidätyksineen, silpomisineen ja raiskauksineen. Ihminen kokee itsensä voimattomaksi tajutessaan mitä voi olla toisen ihmisen välinpitämättömyys toisen ihmisen tuskaa kohtaan.
 Alapartanen on tiivistänyt kivun tulisen verenpunaisiin kuviin, onhan itse aihekin räikeä. ”Typeryys on jo niin valtavassa mittakaavassa, ettei yksilöllä tunnu olevan sen edessä enää vaikutusmahdollisuuksia. Raakuus toisia kohtaan tuntuu olevan jokin peruskysymys mistä ihmiskunta ei pääse eroon. En halua antaa sen unohtua”, Alapartanen sanoo.
 ”Näyttelyllä en vastusta enkä puolusta sinänsä ketään. En Jeesusta, en joulupukkia enkä Elvistä. Kyse on asiasta johon näyttävät syyllistyvän kaikki. Lukekaa kirja niin ymmärrätte.” 
Näyttelyssä silmiinpistävät ovat peräseinän mustan lesken kasvot, niiltä on armoa turha hakea. Kidutetut ovat anonyymejä, koska kiduttamisen päämääränä on identiteetin murskaaminen. Anonyymi on näyttelykin. Ehkä sittenkin voimme asialle vielä jotain?
Lapin Kansa 13.12.2006

 
 

 

 

Astu sisään näyttelyyn

Alkuun

Edellinen